Tervetuloa kaupunkiin-ep tehtiin vastalauseeksi kuntien ja kaupunkien harjoittamalle bisnesmäiselle ajattelumallille, jossa koululaiset nähdään menoerinä eikä satsauksina tulevaisuuteen.
Kyläkouluja lakkautetaan surutta ja kiinteistöt myydään eniten tarjoaville.
Pienten paikkakuntien palvelut keskitetään suuriin kaupunkikeskuksiin, ja tukahdutetaan samalla elämisen mahdollisuudet pienillä paikkakunnilla.
Tarkoituksena on herättää keskustelua kyseisistä aiheista musiikin keinoin.
Tervetuloa kaupunkiin on tehty omakustanteena alusta loppuun.
Saimme projektiimme nimekkäitä osallistujia mukaan.
Kirjailija Leena Lehtolainen kirjoitti levyn teemoista oman mielipidekirjoituksensa kansilehteen. Luonteri Surf-yhtyeestä tutut Kalle Grotenfelt sekä Martti Ripaoja ovat ep:llä mukana niin esiintyjinä kuin säveltäjinäkin.
Tervetuloa kaupunkiin on osittain hyväntekeväisyyslevy.
Kyläyhdistyksillä on mahdollista lunastaa levyjä itselleen valmistuskustannusten hinnalla, ja käyttää niiden myynnistä kertyvät voitot kyläkoulujensa säilyttämiseksi.
Tällä hetkellä ainakin korpilahtelaiset Sarvenperän ja Saukkolan kyläyhdistykset myyvät levyä.
HUOMIO! Bändin myymien levyjen tuotot käytetään rahoittamaan tulevia julkaisujamme. Halutessasi tukea kyläyhdistysten toimintaa, sinun kannattaa ostaa levysi suoraan heiltä.

